Tieto-Tapiola Oy
Tieto-Tapiola yrityksenä
Yhteystiedot
Rekrytointi
Lehdistöpalvelut
Toiminta-ajatus, visio ja arvot
Yrityksen johto
Hallitus
Johtoryhmä
Henkilöstö
Asiakkaat
Palvelut
Prosessit
Laatu
Taloustietoja
Historia lyhyesti
Strategiatyötä ja operatiivista johtamista
Tieto-Tapiolan omistajaohjausta toteuttavat yhtiön hallitus ja Tapiolan tietohallinnon johtoryhmä. Näin toimintamme on kytketty kiinteästi omistajien – ja samalla asiakkaiden – liiketoimintaan strategiatyöstä lähtien. Ohjaukseen kuuluvat olennaisina osina sekä kattava raportointi omistajille ja käyttäjille että investointien perustelut ja huolellinen jälkiseuranta.
Tieto-Tapiolan johtajat osallistuvat Tapiolan suunnitelmien ja strategioiden valmisteluun. Näin he voivat näkemyksillään tuottaa tietoteknistä lisäarvoa Tapiolalle.
Tieto-Tapiolan toimintaa ohjaa hallitus, jonka jäseniä ovat Esa Viitamäki (pj), Juha-Pekka Halmeenmäki, Markku Paakkanen ja Sirpa Kaisanlahti. Tieto-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Suutala toimii hallituksen sihteerinä.
Operatiivisesta johtamisesta vastaa johtoryhmä, johon toimitusjohtajan lisäksi kuuluvat yksiköiden johtajat. Lisäksi henkilöstö valitsee itselleen edustajan johtoryhmään.
Tutustu johtoryhmään tarkemmin
täältä
.
Jaa
Tieto-Tapiola yrityksenä
Yrityksen johto